2016.06.19 - kaupungin melske

Tällä kaverilla ei ainakaan jaloissa paina. Montreal on kyllä kesällä varsinainen hulivili-kaupunki, siltä vaikuttaa.

Ihmisolio tuppaa rakentamaan todellisuutensa pienistä asioista ja fysiikan toimivuus, tai toimimattomuus, määrää pitkälle kokonaisvaltaista olotilaa. Omaan mielialaan vaikutti vahvasti koko viikon jalkojen tukkoisuus edellisen viikonlopun vaelluksen tiimoilta. Sitä on hyvä syyttää suhteellisen tapahtumaköyhästä ajanjaksosta allekirjoittaneen höpisijän elämässä! 

Ei malttanut levätä ja jättää lenkkeilyä väliin, koska siitä on muodostunut rutiinin kivijalust. Jos se jäisi syystä tahi toisesta pois, kaatuisi varmaan korttikeko jos kaksikin. Myönnetään ettei tämä ehkä fyysisesti ole fiksuinta toimintaa mutta mielenterveyden kannalta järkevä valinta. Päätin kuitenkin etten tänä viikonloppuna luontoon lähtisi, vaan koittaisin suunnitella tulevia retkiä. Vaan kuis ollakaan, heikosti meni tämän aatteen suhteen. Huomaan tätä kirjoittaessani että ainoan asian minkä sain aikaiseksi oli ESTA:n hankkiminen. Auttaa toki tulevaisuudessa etelänaapuriin suunnistuvissa retkissä. Oppi tästä tarinasta on, kuten aina ennenkin: tee asiat tässä ja nyt, ei ole kuin tämä hetki, asiat vipeltävät karkuun aropupujen lailla ja jättävät jälkeensä vain aavistuksia tuhnuista leijailemaan väreilevän aavikon päälle.

Värisevät aallot tekolammella. Täällä kelpasi nauttia lauantaina lounasta tuoksuista huolimatta. Vaikkei kuvasta näykään, oli porukkaa kyllä hiukan liikaa varsinkin kun moisilla otuksilla on tapana möykätä turhan paljon. 

Montrealissa on täysi kesä. Lämpötila useampana päivänä yli 30. Tukalan kuuma. En tykkää. Nyt kellarin viileys oikeastaan tuntuu houkuttelevalta. Quebeciläinen fyysikko lähtee tytsinsä kainaloon kahden viikon päästä ja tilalle tulee niinikään Quebeciläinen 28-vuotias opintojaan aloittava jantteri, jonka päävuokralainen kelpuutti tänään sunnuntaina. Saas nähdä, tuntuu hemmo hitusen liian nuorelta ja vaikea sanoa että onko liian viriili luonteeltaan meikäläisen kalkkeutuvalle hipiälle. Kuitenkin, tie kellarista katutasolle on pian tosiasia. Voi olla että ykkössyy moiselle toimenpiteelle heittää häränpyllyä kun kesän myötä katumelu lisääntyy ja tarve luukkujen auki pitämiselle suurenee.

Joitain hauskoja rytmejä tämä sekalainen väki sai aikaiseksi kun vaivautui  menemään paikalle ja fiilistelemään mukana. Vaan parin korttelin päästä, kun ei ollut näköyhteyttä, lähinnä hirvitti ja ärsytti että mitä ihmettä sitä lähimummojen rauhaa rikotaan.

Täällä on joka päivä jokin iso katu suljettuna festivaalihumulle ja nakkikojuille, ja ihmisiä parveilee kaduilla vuorokauden kaikkina aikoina. Hyvin erilaista mitä oikeastaan missään kaupungissa missä on asunut. Perjantai-illan rentoutumisista ei tullut mitään kun kämpälle asti kuului järkyttävä rummutus. Lähteenä toimi paikallisen bongoseurueen järjestämä hulabaloo lähipuistoissa, joka oli kauttaaltaan asuintalojen ympäröimä. Meikäläisen mummoaivoilla luulisi että ihmisiä häiritsee näin ylenpalttinen mekastus. Vaan ehkä sitä itse on vain niin hiljaisuutta arvostava ja de fakto maailmalla ja ihmisten mieleen on ainainen meno ja meininki, desibeli toisensa jälkeen. Eipä työpaikallakaan tunnu oikeastaan ketään häiritsevän hallia kumisuttava avokonttori-kalabaliikki, vaikka itsellä se vie puolet työtehosta ja on jatkuva ärtymyksen lähde jota pitää tuon tuosta lähteä vessaan pakoon.

Ehkä tuohonkin telttaan, kaiken melun ja mekastuksen uhalla, pitää vielä tiensä löytää, onhan kyseessä sentään Cirque du Soleilin kotikaupunki!

Hassua huomata kuinka ammattiylpeää pelialan väki on. Menneen viikon E3 oli duunissa suuri huomion kohde ja sitä seurattiin silmä kovana niin neukkarien isoilta ruuduila ja kuin omilta työpisteiltäänkin. Duuniajan ulkopuolella järkkäiltiin pitsan ja kaljan täytteisiä sessioita ja jengi kommentoi tsättikanavilla pieniäkin yksityiskohtia ja omista tuotoksista vedeltiin kylmästi kotiinpäin. Paikalle menneet pomos-miehet lähettelivät raporttimaileja ja työnteko tuntui olevan sivuseikka koko viikon ajan. Itse ei kyllä jaksanut innostua, ehkä siksi että on vielä niin uusi eikä tunnu siltä että oma kädenjälki näkyisi. Näinhän se tietysti menee että suurin osa ihmisistä hakee hyväksyntää ja lähellä sydäntä on se minkä parissa päivät pitkät aikaa polttaa. Oli rauhaisaa painaa duunia kun konttori oli kerrankin vaihteeksi hiljaisempi.

Ehkä sitä jotain nykytaiteesta ymmärtää. Luulen että tämän teoksen sanoma välittyy jopa minunlaiseni moukalle.

Ranskankielentaidon puuttuminen hiukan on kyllä alkanut painaa. Jättää ulkopuoliseksi. Suurimmassa osaa tapahtumia mihin on lähtenyt tilan täytteeksi on käynyt niin että asiat on esitetty vain ranskaksi, ja siten koko jutun juoni on kadonnut tältä kokijalta. Keskiviikkona tuli käytyä kolmekymppisenä tämän maailman jättäneen nykytaiteilijan näyttelyssä, mutta enpä itsekään turhaa aikaa tuhlannut näyttelyn jättäessäni kun pitkä johdantopuhe oli vain ranskaksi. Kun jorinoinnin loppua ei ollut näkyvissä 20 minuuttia kohdalla, otin hiljaa askeleen takavasemmalle, katsoin teokset niiltä osin kuin pystyin ja suuntasin muihin askareihin. Eipä sitä ihan pokkaa ole nostaa kättä ylös ja vaatia tapahtumissa sepostuksia englanniksi kun on ainoa kielivammainen. Ei sinänsä että sillä olisi vaikutusta. Tällä ajan riittävyyden määrällä tuntuu kyllä utopistiselta ajatukselta ryhtyä opiskelemaan kieltä. On oikeastaan paha että englannilla kuitenkin pärjää koska se ei patista opiskeluun. Toisaalta rehellisyyden nimissä on sanottava että jos enkulla ei pärjäisi, olisin pakannut kimpsuni ja kampsuni jo ajat sitten. Kuitenkin, uskon että aika riittää jos vaan tarve löytyy aika monessakin asiassa. Toimettomuus ruokkii itseään ja vähät velvollisuudet yleensä muodostuvat sellaisiksi joille ei tunnu riittävän aikaa.

Turisteja turisteja! Ah, tässä porukassa tuntee olonsa aina kotoisaksi. Ja on ne näkymätkin ihan hauskat ja isoja rakennuksia on kivempi katsella ylhäältä kuin alhaalta, tuntee itsensä mieheksi.

Frendasin muuten naamakirjasta vasta nyt kolmen kuukauden jälkeen ensimmäiset duunitoverit. Kaksi kolmesta vastasi tahdon. Lauantain-illan utelut ohjelmanumeroista tarkoituksena ehdotella bisselle menoa, vaikka moisesta tökötistä en liiemmin nykyään välitäkään, eivät kuitenkaan johtaneet edes vastaukseen keneltäkään. Katsotaan miten käy sosiaalisten seikkailujen, toistaiseksi arkipäivien tehdastyöskentelijöiden massasta on löytynyt yllättävän vähän kaveeraukseen pinta-alaa.

Sattumanvaraisia otoksia osa viisitoista: Näkymää vanhankaupungin läheltä löytyvästä venesatamasta, minkä parkkipaikallakaan kaikenmaailman urheilu- ja ökyautot eivät olleet kovin harvinainen näky. Täältä kavereita! Siinä sitä kelpasi pyöräillä natisevalla tsygällä ja 15 vuotta vanhat kledjut päällä pieruja väännellen, varmasti teki vaikutuksen!

Ensi viikonloppu on peräti nelipäiväinen kun lokaalit viettävät Quebec-päivää, ja maanantai oli otettava vapaaksi jottei töistä saatua niinkutsuttua jousto-vapaata mitätöitäisi käyttämättömänä. Nyt on ryhdyttävä pikimmiten miettimään jotain fiksua tekemistä tuolle ajalle koska, pakko myöntää että mennyt viikonloppu, vaikka se nopeasti tapansa mukaan juoksikin ohi, tuli tuhlattua. Ja sitähän me emme halua tehdä, tuhlata, tai ainakaan tuntea tuhlaavamme, yhtään päivää tästä pallolla tallustelustamme. Karkeloihin, kävellen, juosten tai vaikka kontaten, siitä siis, metsän väki!

Ei anneta hassujen pilvien estää kipittelyä eikä kopistelua! Kunhan ei liikaa ropise silloin kun saa aikaiseksi lähteä vaikka luontoretkille taas. Hei, mähän oon nössö!