2016.04.24 - ylös ja alas

Aurinko nousee Montrealissa jo ennen kuutta. On kivaa kun ei tartte lähteä pimeässä lenkille, vaikka siinä oma äijämäinen hohtonsa onkin. Ilman otsavaloa, tietysto, toki.

Hurjaa menoa. Viime viikonloppuna oltiin päälle kahdessakymmennessä asteessa ja nyt vaikka viikonloppu on ollut poutainen ja aurinkoinen, ollaan vain viidessä. Sitä se ilmastonmuutos ja ihmisten perseily teettää. Juu juu, just se. Sinänsä on todettava että hiukan päälle nollassa lenkillä on roimasti kovempi meno. Pakko pitää vauhtia ettei kylmety. Ja olo on kuin suurellakin sankarilla kun aamutuimaan lähtee hytisemään ja heräämään kalsareissansa. Pakko pikku hiljaa harkita uusia juoksuhousuja. Alkaa olemaan turhan monta tuuletusaukkoa haarojen seudulla, eikä pimeyskään enää pidä asioita piilossa aamulla.

Hauskaa kuinka säästä puhuessa paikalliset ihmiset miltei yleismaailmallisesti ovat hyväntuulisia ja muistavat mainita että tämä nyt on tavallista täällä tai sitten vastakohtaisesti ettei täällä nyt tällaista aikasemmin, mutta kuitenkin kepeästi ja tiettyä ylpeyttä kotiseutuaan kohti selkeästi tuntien. Harvemmin kukaan harmittelee tai on pahantuulinen tai huolestunut kehityksestä ja siitä että mistä moinen vaihtelu ja äärimmäisyys voisi johtua. Sää on turvallinen puheenaihe, kuin koti johon palataan kun muut vieraat puheenaiheet on koluttu. Sitä tukea ja turvaa verbaliikassa ei haluta saastuttaa negatiivisilla konnotaatioilla. Oikeastaan ei ole ollenkaan hauskaa. Vakavat asiat verhotaan arkipäiväisyydellä ja mukavuudentavoittelulla. Syvällisyyden taso liikkuu siinä että miten se vaikuttaa pukeutumiseen tai terassikauden avajaisiin.

Täällä on paljon maaoravia. Ne eivät säännöistä ja kielloista välitä. Älkäämme mekään!

Hauska kuriositeetti jota kukaan ei halua kuulla mutta jonka hölösuu kertoo silti. Olen ollut nyt kuukauden Kanadassa enkä ole kertaakaan pyykännyt. Vaatteita ollaan käytetty ja vaihdettu säästeliäästi. Sukanvarressa alkaa olemaan muutakin kuin muutama ropo ylimääräistä. Eikä niitä kledjuja kovin paljoa tullut mukaan edes otettua. Ruvennut tässä nössöillen ajattelemaan että näyttää tyhmältä ja sosiaalinen status laskee kun pukeutumisen rotaatio on lyhyt kuin neljännesmetrin mittanauha. Lenkit on hoidettu samoilla pitkillä juoksuhousuilla (suurimman osan aikaa) tai lyhkäsillä shortseilla (muutama kerta). Juoksupaitoina on toiminut kolme sporttipaitaa ja ohut takki. Ne haisee varmaan aika saastalle. Itsehän sitä ei huomaa. Kävin ensimmäistä kertaa tänään katsomassa hotellin pyykkihuoneen että miten homma hoituu. Minulle annetussa kortissa ei kuitenkaan ollut arvoa yhtään, ja koska täällä asutaan enää viikko, en jaksa vaivautua sitä täyttelemään. Pyykinpeso odottakoon. Käytetään sekin säästynyt aika mieluummin siitä kirjoittamiseen.

Uusi menopeli, nyt sitä ollaan kahden Konan miehiä. Oikea konailija. Kypärä on Suomesta ja ikivanha, ei varmana auta jos jotain sattuisi. Tosin, harvalla pyöräilijällä on täällä kypärää. Eikös sitä pidettykin vain muodin vuoksi?

Tuli hommattua pyörä! Tämä maahan tuntuu kodilta nyt! Mukavanoloiselta nelikymppiseltä jantterilta Kona Dew, hintaa 225 dollaria. Vain muutaman vuoden vanha ja ihan oivassa kunnossa. Tyytyväinen olen. Joutui maksamaan ylimääräistä siitä hiukan että vieraan pankin automaatti otti 3 dollaria nostomaksua eikä sateessa viitsinyt etsiä oman pankin mattia, ja oma pankki sitten vielä päälle 1.5 dollaria lisää.

Kanadassa kaikki pankkitoiminta on hinnoiteltu. Perussopimukseen kuuluu vain yleensä jotain 5 transaktiota kuussa, oli se sitten laskun maksu nettipankissa tai rahan nosto automaatista. Siitä yli ja kaikesta joutuu maksamaan erikseen. Eri pankkien väliset tilisiirrot maksavat myös. Luottokortin käyttäjäksi suorastaan ajetaan ja sitä kautta saa monia juttuja halvemmalla. Paremmilla palvelusopimuksilla tietysti rajoituksia saa alemmaksi. Työpaikan kautta eka vuosi minulla on ihan ookoo palvelusopimus. Ihmetyttää silti meininki, vaikka Suomessa homma huonompaan suuntaan onkin menossa niin ei ihan vielä tässä olla. Jos Suomessa pankkitoiminta haisee, niin täällä alkaa olemaan jo löyhkän tuntu. Voi vaan olettaa että jos menee etelään täältä rajan taakse, niin saa jo kilon kokoisia sontakikkareita naamansa. Lisäksi yleensä vuokrat maksellaan esikirjatuilla shekeillä, ja shekkivihkot tietysti maksavat ja niitä saa vain tietyn kokoisina. Sain kuitenkin puhuttua itselleni että toimitaan tilisiirroilla, tosin siinäkin on jokin outo sähköposti-linkitys joka tekee hommasta mutkikkaampaa kuin pelkän tilisiirron, ja tietysti maksaa jonkun palvelumaksun.

Heti kun vähän löysää tavaroiden minimoimisesta ja ryhtyy ostoksille, alkaa roinaa kertymään. Pyörän takia ja tarkemmin heti miltei sen neitsytmatkalla puhjennut kumi pakottivat pyöräkauppaan. Sieltä tarttui mukaan pumppu, paikkaussetti, sisäkumi, kuusiokoloavainsetti sekä lukkovaijeri. Lystistä köyhtyi 80 dollaria. Myyjä suhtautui lähinnä ärtyneesti kun kysyin saisinko ostoksistani jonkun paljousalennuksen. Unohtui puhdistusaineet ja ketjuöljy, jotka kyllä pitää hankkia pikimmiten. Vaikka Kona on ihan hyvässä kunnossa, ei sitä ihan viimeisen päälle olla huollettu, Säädöt vaihteissa ovat vähän pielessä, joillain vaihteilla pomppii rattailla. Sen lisäksi vaikka pyöräilijöille täällä tuntuu olevan hyvin teitä ja tilaa, ja kulttuuri on varsin myönteinen, eivät tiet päällysteiltään ole mitenkään huippukunnossa. Reikää ja epätasaisuutta löytyy, eikä ainakaan tällä kokemuksella viitsi hirveästi kaikkea tieltä löytyvää väistää jottei tule tehtyä virhearvioita autoilijoiden solidaarisuudesta. Tietä on kyllä annettu esimerkillisen hyvin. Aivan toista kuin esimerkiksi Suomessa tai Australiassa.

Japanilainen puutarha. Oli siellä Kiinalainenkin. En nähnyt muita maita edustettuina. Näin se yleensä tuntuu olevan kaikissa puutarhissa ympäri maailmaa. Miksi?

Lauantaina tuli pyöräiltyä Olympiastadionin kupeessa olevaan Jardin botanique de Montrealiin. Viikolla hommattu väsymys ja kalsa ilma tekivät matkanteosta hidasta ja jengi ohitteli minua kuin olisin vanha mummo ikään. Ehkä näin onkin. Normaalit 40 kilsaa lenkkiä ja kolme kevyttä salikeikka saivat kyllä vanhan ruhon sellaiseen kuntoon että vieläkin särkee jalkoja.

Leo! Miksi niin hiljaa? Ehkä kun oli kylmä, ja puutarha oli vielä suht lehdetön. Pitääpi mennä moikkaamaan paremmalla kelillä myöhemmin, lääniä on mitä tutkia ainakin, ja ehkä Leksaki on ilosempi.

Paljon on porukkaa liikenteessä kun aurinko paistaa, ja tuntuu että suht vähissä vaatteissa. Itselle tuntuu tätä nykyään tulevan kylmä yllättävän helposti. Liekö pitäisi lisätä rasvaprosenttia. Tai ehkä sekin johtuu vanhuudesta. Eikö se niin mennyt että vanhemmiten kärsii kylmästä helpommin? Paino ei ole tullut alas siihen mitä se oli Australiassa, vaikka kuntoilua onkin nyt vakiinnuttanut. Ruokavalio ei vieläkään ole normaali kun ei ole hankkinut pähkinä- ja luontaistuotevarastoja. Menevät kyllä heti tilaukseen kun pääsee muuttamaan viikon päästä ja saa siten "pysyvän" osoitteen. Ja luottokortin, jonka vihdoin kävi tilaamassa omatoimisesti kun pankista ei kuulunut vastausta tiedusteluihin. Tyylikkäästi pankki vastasi 2 viikkoa aikaisemmin kahta kautta esitettyihin kysymyksiin seuraavana päivänä. Kiitti moi, ja tervetuloa uudestaan.

Ja kun kerran ollaan päästy taas valittamisessa ja firmojen sättimisessä vauhtiin, niin annetaan Suomellekin sitä mitä sille kuuluu ja todetaan että Sonera on kyllä yltiöpäisen vittumainen firma. Hei kaikki, boikotoidaan sitä ja pyllistetään kun nähdään tietä ylittämässä!

Olin Suomessa ollessani pistänyt vihdoin liittymän poikki. Tuli killutettua samaa numeroa yli kymmenen vuotta ja viimeiset kolme vuotta pidettyä käytännössä turhaan liittymää hengissä perussopimuksella niin että maksaa kuukausimaksun vaikkei muuten käytä. Ihan vaan siksi että olisi valmiina liittymä kun tulee Suomeen ja numero pysyisi samana. Nyt sitten vaihdoin tuon pakettiin kuukaudeksi maaliskuulle että pääsisi vähän halvemmalla ja sovin että se katkeaa sen jälkeen, ja että tulee yksi lasku ja joka on tietyn verran (23 euroa).

Yllätys yllätys ja kuis ollakkaan, tällä viikolla sitten Sonera lähettää huhtikuun laskun. Ja kun koitan kirjautua palvelusivulleni, en sinne tietenkään pääse koska numero on irtisanottu. Mitään ei voi ajan hengen mukaisesti hoitaa sähköpostin tai netin välityksellä. Pitäisi mennä paikan päälle tai soittaa kalliiseen jonotosnumeroon. Kaivamisen jälkeen löytyy yleisluontoinen kyselylomake netistä, mutta vasta puolen tunnin runkkaamisen jälkeen sen saa lähetettyä. Parempaakin mainio “Tarkista kentät” - virheviesti loistaa punaisena ruudulla vaikka kuinka muokkaan syötekenttiä ja koitan miettiä että mikä muka on vialla. Sanallakaan ei vinkata mistä kiikastaa, keksiköön tyhmä käyttäjä itse. Vihdoin kun tyhjentää selaimen välimuistin, buuttaa ja lähettä copypastetetun lomakkeen niin vikkelästi että vippulat vinkuu jotten vaan mikään timeout aktivoidu, menee homma läpi. Ei ole eka kerta kun on ongelmia Soneran kanssa. Hankala sälli.  Kaikkien muidenkin suusta kuullut vain kakanhajuisia kommentteja. Nootti siis itselle, älä enää koskaan ota sieltä mitään! Älkää tekään, hyvät mahdollisesti olemassa olemattomat lukijat!

Ja koska tässä on nyt kakka mainittu jo moneen otteeseen sen eleganteissa monissa muodoissa, niin todettakoon että tuli luistettua suklaalakosta perjantaina parin kuukauden tauon jälkeen ja sullottua noin 700 gramma tuota petollista makunystyröiden petkuttajaa huonompiin suihin. Tuloksena oli kertakaikkisen vedoton ja tukkoinen olo koko seuraavalle päivälle, joka alkoi aamulla vessaharjoituksilla. Kakkaa päästettiin karsinan ovista porsliinin pinnalle 5 erinäistä kertaa kahden tunnin aamullisen treenisession aikana. Koitanpa karsio nämä harjoitukset tulevaisuudessa kyllä kokonaan pois, avot.

Seuraava blogautus tulee kirjoitettua todennäköisemmin tästä talosta, jonne muutto tapahtuu viikon päästä sunnuntaina. Jänniä aikoja, pure hammasta kakkahuumorista huolimatta ja viritä itsesi samalle kanavalle ensi viikollakin! Ties vaikka jutut olisivat taianomaisesti parantuneet!

2016.04.17 - kesä tulee, housut jalkaan

Yrittääkö täti talon katolla viittoa laivat satamaan vai toppuutella tulemasta? Tai estää sinua lukemasta tätä jaarittelua enempää? Hyviä neuvoja kaikki.

Tänään oli yli 20 astetta lämmintä. Täysin sortsikeli. Jotkut sankarit viilettivät pelkkien sandaalien voimalla. Tosin täällä on nähnyt lenkkeilijöitä jo vähän päälle nollan keleissä pelkissä t-paidassa ja alushousujen näköisissä vaatekappaleissa. Kovempia karpaaseja selkeästi siis kuin suomalaiset. Mulle tänään pitkät housut ja pusero olivat kyllä kanssa ihan liikaa. Pusero lähti pois mutta housut jätin jalkaan. Hiki pukkas päälle. Kanada-Suomi 1-0.

Keskellä viikkoa oli vielä lämpötila about nollassa. Eivät tainneet valehdella kun sanoivat että kevättä ei Montrealissa juuri ole, ensin on talvi ja sitten pamahtaa päälle täydet helteet. No kevätfiilikset on ainakin sen takia että ei ole vielä missään vihreää. Silti näkymät Mont Royalin huipulta olivat mukavat aurinkoisella kelillä. Ja väkeä oli kuin pipoa. Saa nähdä kuinka kireälle se menee ryysiksessä sitten kun tulee kunnon kesä.

Paljon väkeä (on on, toissa suunnissa paljon enempi!) vuoren huipulla, mutta tunnelma hyvä. Ja bändi tietysti soittamassa. Jatsia. Tietysti. Kato, Montreal.

Relokaatiotädin kanssa oli lauantaina viimeiset asioinnit kun jäljelle jääneet puoli päivää skipatuista asuntohommista käytettiin kiertoajeluun. Auton kyydistä tuli nähtyä vanhaa kaupunkia selityksien kera, itäpuolelta mentiin pariinkin kertaan siltojen yli katselemaan hiukan lähiöitä sekä St. Lawrence joella olevaa huvipuisto-saarta, La Rondea, jossa myös pidettiin vuonna 1967 maailmannäyttely jonne jenkkien toimesta pystytettiin Biosphere niminen metallihäkkyrä. Meikäläisen epäesteettinen silmä taas huusi kysymystä että miksi. Lähinnä rumistaa. Lähistöltä löytyi myös Montrealin F1-rata, joka ilman käynnissä olevia kilpailuja toimii pyöräilijöille treenirinkinä. Saisi toimia tässä funktiossa mun puolesta vuoden jokaisena päivänä.

Toyotan (toim.huom.: Corolla tahi joku muu henkilöauton kaltainen vempele) kyydissä formularadalla.

Aika puistattavaa ja tylsää loppujen lopuksi katsella kaupunkia ympäri auton ikkunasta. Siinä tuppaa vain takamus puutumaan eikä pääse kunnon kontaktiin ympäristön kanssa, auton ikkuna on kuin televisioruutu. Pitäisi avata ikkuna ja antaa lehmänlannan lentää tuoksuineen sisään. Lisäksi sitä veltostuu ja energiatasot laskee. Kun on istunut parikymmentä minuuttia niin rupeaa jopa vieroksumaan autosta nousemista, vaikkei huvittaisi silti istuakaan. Myönnetään, ehkäpä tämä johtui että oli varsin väsyneenä liikenteessä. Jotain kivojakin paikkoja oli, lähinnä rikkaiden asuinalueilla missä talot oli hulppeita ja tilaa paljon.  Oli kyllä ihan hyvä saada tuntumaa vähän kaukaisempiinkin Montrealin kolkkiin. Silti, olisin jälkikäteen ajateltuna retken mieluusti jättänyt tekemättä. Kuten aikaisemmin tullut todettua, viikot menevät ihan tarpeeksi nopeasti muutenkin että tällaiseen toimintaan käyttäisi puolet lauantaista.

Relokaatiotäti ja joku juntti Suomesta. Ensiksi mainittu on järkkäillyt rokkistarojen ja urheilujumalien matkajärkkiä ja puheskellut muun muassa Mick Jaggerin, Björn Borgin ja Leonard Cohenin kanssa. Jälkimmäinen on siis joku juntti Suomesta.

Pisimmällä tuli käytyä Montrealin saaren ihan eteläosassa joka oli keskustasta noin 35 kilometrin päässä tylsistyttävän ja monotonisen moottoritien päässä. Edellinen ennätys tuli siis voitettua miltei 30 kilometrilla. Tiellä kuriositeettina oli joka sadan metrin välein merkintä että mikä kilometri ja kilometrin kymmenys oli menossa. Liekö tällä tarkoituksena että jos tarvitsee soittaa apua niin voi kertoa että se ja se valtatie ja tuo ja tämä kilometri ja satanen. Oli miten oli, tuolta saaren päästä lähdettäisiin Yhdysvaltoihin ja Torontoon ja Ottawaan, jos sinne koskaan tie täältä vie.

Tie pois saarelta vie New Yorkiin asti.

Pyöräilijöitä alkaa olemaan ihan kiitettävästi katukuvassa nyt kun elohopea kipuaa ylöspäin. Olen koittanut katsella pyöriä mutta jotenkin craigslistin tarjonta ei ole ihan kohdillaan. Toinen paikallinen mainostettu elektroninen ilmoitustaulu on palvelu nimeltä kijiji.ca, mutta siellä on vielä heikompaa. Paljon on myynnissä seiskyt/kahdeksakytluvun touring-pyöriä, jotka sinällään olisivat ihan hauskoja fiilistellä mutta kun yhtä sellaista kävin kokeilemassa, ei ajomukavuus kovin hyvä ollut, ja kiikeryys arvellutti. Toinen peli mitä kävin testaamassa oli vanha maastopyörä, joka tuntui aavistuksen liian vanhalta ja pieneltä, ja omistaja haluaisi siitä turhan paljon, 300. Vielä on harkinnassa tosin. Kohta lähden katsomaan muutamia vuosia vanhaa Konaa. Olisi varsin  toivottavaa saada jo tulevalle viikolle menopeli alle. Rajottaa liikkumista huomattavasti kun ei ole pyöriä.

Tämän sillan reunassa palkkien ja aidan välissä menee pyörätie Sydneyn Harbour Bridgen tapaan. Pitää päästä koklaa!

Pientä tuntumaa tuli otettua kaupungin baarielämään kun sekä perjantaina että lauantaina tuli käytyä hörppimässä muutamat viskit. Perjantain kohde oli yksi kaupungin ainoita viskibaareja, näin kuulemma, jossa kieltämättä olikin varsin hyvä valikoima. Paikka nimeltä l'ile Noire. Täältä ei kyllä jälkiviisaasti ja tyhmästi tullut samplattua mitään uusia tuttavuuksia, vaikka ensin meinasin. Lagavulin ja Laphroig oli valinnat. Ensin meinasin tilata jonkun tislaamon Octomore-versiota, mutta kun yhdellä paukulla oli hintaa 50 dollaria niin en sittenkään. Aikasemmin luulin että Octomore on ihan oma tislaamonsa ja merkkinsä, mutta ilmeisesti ei sitten, vaan lähinnä lajike tai tyyli single- ja quarter caskien seassa. Ainakin tuo määre oli päätteenä kolmessa eri paukussa, kaikilla ihan sikamainen hinta.

Paikan yleistunnelmaa latisti kyllä paljon älytön älämölö. Ensin mesta oli suhteellisen täynnä, ja sitten kun porukka harveni niin jostain syystä äänentoistoa piti vääntää lujemmalle. Tuttu ja typerä ilmiö yleismaailmallisesti. Ja yksi suurimpia syitä miksi en baareista juuri tykkää. Myös tyylittömästi baari-marjan piti muistuttaa tilatessa, ilman hymyn häivääkään, että tippi ei sisälly listahintaan. Moukkana ja tippikulttuurista aina ärsyyntyvänä annoin kympin paukusta yhden dollaria tippiä mikä ei selkeästi tyydyttänyt. Saas nähdä milloin uskaltaa mennä uudestaan.

Gallerian baari. Tosin rikosillan jälkeisenä aamupäivänä kun rosvot ovat jo paenneet paikalta. Ei siellä näin puhdasta ollut, ei hän?

Lauantain baari oli taas modernin taiteen museon kellaritasolta löytyvä galleriabaari. Hyvin miellyttävä koska väkeä ei juuri ollut eikä myöskään pakotettuja taustamusiikkeja. Listalta löytyi vain kolmea eri skottilaista mutta Bowmore on aina hyvää. Sen verta hyvin tuli viihdittyä että kun kehon kello pakotti sunnuntaina ylös seitsemältä, ollaan koko sunnuntai ollut aika tahmaisaa.

Taitaa Rahan Temppeli kurkottaa tänä päivänä Jessen taloa korkeammalle. No, aurinkoa riittää molemmille kivana kevätpäivänä.

Töiden puolesta ei juuri kerrottavaa, viikko hurahti ohi kuin idän pikajuna josta joka vessa on vetämättä. Vieläkään hommissa ei olla suuremmiten sisällä mutta joka päivä oppii uutta. Sen verta sai kuvioihin ryhtiä että tuli vierailtua duunin punttisalilla kolme kertaa. Kyllä siellä väkeä on mutta ilmeisesti ei jengiä hikoilu niin paljon kiinnosta että meno siellä varsinaiseksi ruuhkaksi koskaan yltyisi. Mikä on tietty varsin hyvä juttu omalta kannalta. Sellainen pieni detaili myös että firman sisällä hr-osaston nainen joka hoiti meikäläisen relokaation on kyllä ylimukava. Pidettiin palautesessiota siitä miten on mennyt ja näin on taas todettava että on täti oikeassa pestissä, sai hymyn huulille ja suurinpiirtein pelasti koko päivän tunnelman. Jotain hyvää myös se että sai työpaikalta vihdoin PS4:n lainaan. Tosin enpä ole vielä pelannut tämän viikonlopun aikana sillä kertaakaan. Hyvä ehkä niin. Mutta väistämättä tulee fiilis että ollaanko tässä enää oikealla alalla jos vapaa-aikana ei riitä aika pelaamiseen? Tätä kyllä iän kaiken muutkin pelialan ammattilaiset valittelevat.

Kuvaa näköalapaikalta keskustaan päin. Näkyyköhän festarin valot täältä? Iltaisin kaupungin valot on ihan nätit täältä kyl vaikka kaupungeista ei yleensä esteettisesti tykkääkään.

Kesä tulee ja siten monet Montrealin katufestivaalit mistä jengi ympäri ämpäri on jo yltäkylläisesti pitänyt meteliä. Odotan mielenkiinnolla. Sen siivittämänä olen koittanut potkia taas omaan jatsin kuunteluun vauhtia, että siten pääsis ainakin jatsifestareihin paremmin sisään kun sen aika koittaa. Tunnetusti jos on ihan pihalla festareitten musasta, ei meno tai musa juuri lämmitä. Siihen toki pitääkin varautua salakuljettamalla taskumatti housujen etumuksen kohdalla sisään alueella ja hakea lämmikettä sieltä! Huonoon vitsiin on hyvä lopettaa.

2016.04.10 - perusasioita

Ensimmäinen kokonainen viikko töitä takana. Vain kellokortti puuttuu. Säännöllisesti sisään ja säännöllisesti ulos, se on hyvä, 9-17:30. Sai ihka ensimmäiset checkinnit koodirepositoryyn sisään. Tästä uroteosta pomo oikein onnitteli. Hyvä tyyppi tämä mies Brittein saarilta tuntuu kyllä olevan. Ja oikeastaan moisesta, sinänsä jopa ironiselta kuullostavasta tokaisusta, tuli oikeasti hyvä mieli. Vaikka koodin puolesta kyse olikin ihan mitättömistä jutusta, lähinnä treenamisesta, "pistetään sut jotain sisään pistämään". Mutta proseduurit haltuun ja kun on kyse niin järkyttävistä koodi- ja datamääristä, niin vetää jotenkin hiljasemmaksi ja kunnioittavammaksi sen edessä. Pienikin urpoilu voi loppujen lopuksi maksaa aika paljon jos hidastaa satojen tyyppien duunia. Aikaisemmin ollut tekemisissä huomattavasti pienempien projektien kanssa.

Töiden taukotilan ikkunasta. 11 kerroksesta on ihan kiva näkymä, jopa lenkkivuorelle asti.

Jengi ei duunista ainakaan hirveästi mainosta käyvänsä ulkona syömässä. Itse olen jatkanut hyväksi ja tai, monta puolta on maatilan navetassa, huonoksi havaittua tapaa että teen safkat himassa valmiiksi ja syön sitten omassa rauhassa taukotilassa. Onpahan halpaa ja ravitsevaa ja tehokastakin. Mutta jää juorut ja sosialisoinnit tekemättä. Ja pistää kököttämään toimistorakennuksessa koko päivän. Mutta kuten sanottu, eipä kukaan ole kysynyt lounaalle ja jengi tuntuu vain katoavan jonnekin ruoka-aikaan. Ja minähän en jurona suomalaisena mitään kysele. No, tällä tavalla pysyy ainakin syöminen rajoissaan. Uudessa Seelannissa ja Suomessa hankitut 5 ylimääräistä kiloa toivottavasti saavat pian kyytiä kun ei tule ylensyötyä. Herkullisen näköisiä rafloja näyttää kuitenkin lähitienoolla olevan pilvin pimein, myös vegaanista. Välillä tekee mieli syödä näyteikkuna kun ohi kävelee.

Tulee ihan ameriikka mieleen tästä koulubussita. Ehkä syystä?

Ei paljoa jää viikosta käteen kerrottavaksi kun viettää sen töissä. Sen verta sentään sai tapahtumaan että kimppakämppä tuli hommattua. Mikäli loppumetreillä ei nyt tule mutkia matkaan. Täällä moisissa asumisjärjestelyissä tuntuu olevan tapana että mennään luottamuksella ja fiiliksellä eikä turhia soppareita kirjoiteta. Kuitenkin ehdotin että semmoinen tehtäisiin. Kun luonnos siitä päävuokralaiselta sitten tuli, oli hän laittanut siihen 6 viikon irtisanomisajan. Aikasemmin puhuttiin, tästä olen aika varma, neljästä viikosta. Otin asian puheeksi sähköpostilla ja vastausta ei ole tullut. Noh, tuskin se nyt siihen kaatuu.

Vaan kaatuuko tämä kalteva tornia stadikan takana? Turistioppaissa moista verrataan Pisan kaltevaan torniin, "maailman korkein vino torni" tms! Jee! Outoa. Miksi?

Päävuokralainen on mukava kolmekymppinen pianonsoitonopettaja-tyttö. Homman ehkä suurin miinus on että tekee duunia kotoa käsin minne oppilaat tulevat pimputtelemaan. Mutta sellaiseen aikaan että itsekin tulisi oltua töissä, eli ei pitäisi haitata. Katsotaan ja kuunnellaan. Tai toivottavasti siis ei kuunnella. Toinen paha puoli on että tarjottu huone on kellarinpuolikas, joka on jaettu ainoastaan väliverholla. Toista puolta ei käytetä, näin sanoivat, mutta kyllä sinne pyykkiä pestäessä jengi tulee, joten yksityisyys ei ole ihan täydellistä. Täytynee pitää homopornot minimissä. Ovi on kuitenkin aina ovi. Mutta paljon hyvääkin. Molemmat kämppikset vaikuttavat ylimukavilta, ja lokaatio on mitä mainioin, lähellä työpaikkaa ja kaikkea muutakin. Muuton pitäisi tapahtua ensimmäinen toukokuuta.

Paljon on seinämaalauksia joka puolella. Ne on oikeastaan aika piristäviä, vaikkeivat mitään supertaidokkaita olekaan.

Tänään tuli hommattua myös vihdoin paikallinen matkapuheluliittymä. Tuli hommattua halpis, eikä yhtä kolmesta suuresta. Vinkkiä duunitoverilta. Tuntuu kyl että täällä on takapajuisempaa ja kalliimpaa puhelinosastolla kuin Euroopassa. 40 dollaria kuussa, joka sisältää vain 500 megaa dataa. Tosin rajoittamattomat Kanadan sisäiset puhelut ja tekstarit. Toisaalta se tuntuu olevan vakio täällä, eikä sillä oikeasti tee paljoakaan. Data on päivän nimi. Lafkan nimi on videotron ja myyjä oli nuori jantteri joka huomattuaan että olen suomalainen kehui vuolaasti Saku Koivua ja jopa Olli Jokista. Ja ihmeteltiin yhdessä että täysin erikoislaatuista että tänä vuonna yksikään kanadalainen jengi ei päässyt pudotuspeleihin, eikä myöskään Boston Bruins mitä monet kanadalaiset kuulemma kannattavat. Haikeillen poitsu muisteli aikoja jolloin Koivu oli Montrealin kapteeni ja Sundin Toronton, ja lähikaupunkien kuninkuusmittelöissä oli ylimääräistä taikaa. No, koska runkosarja loppui eilen, jäi multa nyt ainakin toistaiseksi NHL-matsit näkemättä. Ei sitä nyt ihan jenkkeihin asti moista jaksa lähteä hakemaan, varsinkin kun on tullut todettua ettei penkkiurheilu ole mun juttu. Eilen mietin hetken kun havaitsin tilanteen että menenkö kattomaan, mutta en sitten kiireellä viitsinyt paskoja ja kalliita (halvimmat 120 dollaria) lippuja hommata.

Metrolinjoja onkin saarella vain 4. Vaan eipä saari nyt niin suuri olekaan.

Ekaa kerta liikku tänään muuten kuin apostolin kyydillä. Pieni metromatka ja sen päälle bussilla. Niin metroissa kuin busseissakin tuntuu olevan hiukan omituinen penkkiratkaisu, ei ole kovin paljoa niitä nimittäin. Ehkä on ajateltu että vievät turhaa tilaa ja ruuhka-aikana mahtuu enempi kuin pistetään porukka seisomaan.

Lippusysteemissä tuntuu olevan parantamisen varaa, kunnollista matkakortti-systeemiä ei ilmeisesti ole (?). Täytyy kyllä vielä tutkia asiaa. Sinänsä rajoittamaton viikonloppulippu on vain 12 dollaria.

Retki suuntautui paikalliseen claes ohlsoniin hakemaan patterilaturia, vaihtopäämuuntajaa sekä kitarapiuhaa. Sielläpä oli kassalla nuori tyttö joka oli ihka ensimmäinen palveluammattilainen täällä joka ei osannut englantia lainkaan. Aika ammattimaista.

5 kerroksisen tehdashallin näköisestä kirjastosta löytyy materiaalia, tosin pääosin ranskaksi.

Myös provinssin kirjasto tuli tänä viikonloppuna käytyä katsastamassa. Hieno paikka. Kirjastoissa on kyllä tunnelmaa. Ja paljon kirjoja. Tiedon ja kulttuurin fiilis, ja jotenkin tuntuu että porukka joka siellä käy omaa enempi substanssia. En saanut kirjastokorttia kun semmoinen pitää tilata kotiosoitteeseen, jotta saavat varmistettua asuinpaikan. Kirjastosta teki erityisen myös sen että se oli nimenomaan provinssin kansalliskirjasto, ei kaupungin yleiseen kirjastoverkkoon kuuluva. Siinä mielessä typerää että näissä kahdessa instanssissa kirjastokortit eivät käy ristiin. Mutta mestaan tulee varmasti mentyä uudemman kerran. Muun muassa lukutilat näyttivät varsin hyviltä.

Mikäpä jorina olisi mistään kotoisin jos ei puhuisi rahasta ja ruoasta? Tuli viime viikolla todettua että lähikaupassa (Provigo) tuppaavat tekemään virheitä usein niin että merkityt alennukset eivät tulekaan luetuksi kassalla. Kävi taas omalla kohdalla niin, mutta nyt haukkana huomasin moisen vääryyden. Lopputulema oli että moisessa tapauksessa antavat sitten tuotteen ilmaiseksi. Sinänsä reilua mutta tulee kyllä fiilis että ovat suunnitelleet koko jutun. Moni varmaan hyllyltä kaappaa kamaa kantoon kun huomaavat alennuksen, mutta eivät muista tai viitsi enää tarkistaa kassalla. Ja tällä meiningillä on varaa helposti pitää tarkkaavaiset kurissa ja tyytyväisinä antamalla jotain “ilmaiseksi”. Kyynikko on puhunut!

2016.04.03 - arkeen kiinni vaikka väkisi

Montréal on saari. Yksi näteimmistä silloista pois sieltä. Enpä ole vielä poistunut noin 7km kauemmaksi majapaikkaa kertaakaan.

Pääsiäisen jälkeen oli vain neljän päivän työviikko, ensimmäiset kosketukset surullisen kuuluisaan niin kutsuttuun tripla-aahan. Meni aika hujahtaen, eikä siinä oikeastaan hommiin päässyt kunnolla kiinni, niin kuin nyt olettaa saattaa. Etukäteisarvelut siitä että niinkin massiivisessa lafkassa kuin Ubisoftissa voisi olla työympäristössä paljonkin parannettavaa osuivat kyllä aika oikeaan. Dorkaa kyllä miten nää jutut menee vaikka kaikki on niistä sinänsä samaa mieltä. Tiimikokojen ollessa valtavia ei olla lähdetty pistämään bossea huoneisiin, vaan kaikki ovat valtavissa avokonttoreissa. Ei kyllä sovi meikäläiselle yhtään. Samassa tilassa satoja ihmisiä, tai ainakin about sata jos ei ruveta turhaa liiottelemaan. Koko ajan joku liikkuu näköpiirissä ja useampi kekustelu kantautuu korviin. Pöytiä ei voi tai saa nostaa, muka eriarvostais ja vaikeuttais logistiikkaa, eikä sermejäkään tai näköesteitä laittaa. Blokkais muka mahdollista tarpeellista kommunikaatiota ja tekis kulttuurin eristäväksi. Sinänsä ymmärrettävää mutta niin vanhanaikaista ja kaiken tutkimuksen ja työtehotiedustelujen vastaista että huhhahhei. Katotaan miten tällaseen tottuu. Voin sanoa kyllä että työteho on ainakin paljon matalemmalla kuin yksilökeskeisemmällä työpiste-ratkaisulla.

Tuttu näky täällä kaduilla. Liekö jengi varuiksi ottaa penkin pois vai pöllitäänkö niitä todella niin paljon?

Olen kävellyt nyt väliaikaismajoituksesta töihin, joka tekee matkaa sellaiset vähän päälle kolme kilometria yhteen suuntaan. Ei se paljon ole, mutta jos saman reitin tekee joka päivä muitten liikuntojen päälle niin tuntuu vähän turhalta ajan tuhlaukselta. Nähtävää ei kuitenkaan enää ole kun reitti jo viikon jälkeen on niin tuttu, ja aikaa palaa yhteensä päälle tunti. Sen tunnin voisi käyttää johonkin rentouttavaan. Nyt kun ollut poissa oravanpyörästä hetken niin joutuu taas havahtumaan siihen kuinka kuin sormia napsauttamalla päivät menee kun duuni lohkaisee oman osuutensa pienen ihmisen elämästä. Pyörä pitäisi hommata alle ja vikkelästi. On se ennenkin tullut todettua että uuteen paikkaan saapuessa on turha odotella että sen hankkii. Aika vitaali väline. Vaikka kaikki menisi ruhtinaallisesti läskiksi ja kaupungista lähtisikin karkuun ennen kuin edes ehtii astumaan ensimmäiseen koiranpaskaan, saa pyörän aina helposti kaupaksi. Ja vaikkei saiskaan, eikä kalleinta maantiekiituria osta, niin kannatavaa silti rahan ja ajansäästön vuoksi. Plus integroituu kyllä mestaan kuin mestaan ihan toisella vauhdilla kun pääsee nopeasti ja vapaasti ihan lähinurkkia kauemmaksi. Helpommin löytyy juttujakin jotka saa pitämään paikasta, nih. Näyttäs myös siltä että Montrealissa on ihan hyvät pyörätiet. Aivan toista ainakin kuin Sydneyssä.

Nolla sekuntia aikaa ylittää! Paikalliset jästit lähtee yli vielä kun 1s jäljellä. Siitä kuulemma saa sakot jos pollari näkee.

Hassua on ettei jalankulkijoille ole ollenkaan nappeja liikennevaloissa. Vaihtuvat ihan omaa aikaansa. Ei ole sensoreita, fiksattu kierto. Tuntuu kivikautiselta. Mutta toimii ihan hyvin. Vaikka vähän autoilijoiden ehdoilla mennäänkin, niin ei niissä kovin kauaa joudu vartoomaan. Ei Australian malliin. Tuntuu jotenkin että autoja on myös vähemmän, vaikken usko että niitä hirveästi vähempää oikeasti on. Ehkä kaupunkisuunnittelu vaikuttaa jotenkin. En ole vielä tutustunut metroon. Kaupungin alla menee joku 4-8 linjan verkosto. Paljon on busseja, vuoroväli ainakin joillakin linjoilla absurdin pieni.

Paikallinen S-Market, kaiketi. Perkele, huijasivat $10 kun en tarkistanut kuittia, alennustuotteista jäi alennukset saamatta.

Kauppatilannetta on tullut vähän kartotettua ja lähi S-Marketin virkaa näyttää toimittavan ketju nimeltä Provigo. Perusmarkettimeininkiä, mutta jotenkin vähän erilaisempi valikoima ja formaatti kuin Suomessa tai Ausraliassa tai muissa Euroopan maissa. Esimerkiksi karkkia ja/tai suklaata ei ole lähellekkään sitä määrää kuin muissa maissa, mikä sinänsä on hyvä. Myös maito on kaiken kaikkiaan paljon vähäisemmässä asemassa kuin Suomessa missä sitä on tunnetusti hyllykilometreittäin. Toistaiseksi mun vegaani-kokeilu on pitänyt, mitä nyt join tervetuliaislahjakorissa olleen maitolitran veke sekä mutustelin samaisesta paikasta löytyneen 250g juuston. Sen jälkeen tuli sitten ostettua lähikaupasta vegaani-cheddar-korvikeraastetta. Ihan ookoo-makusta mut ei kuitenkaan ihan pääse, näin alkuun ainakaan, “alkuperäisen” tasolle. Mut pystynee tekee vaihdon kyl.

Vielä asutaan asuntola-hotellissa. WiFi on paska ja muutenki kolkko mesta, mutta vuokratilanne on hankala.

En sitten ottanut relokaatiofirman tädin toiseltakaan asuntorundilta mitään. Käytiin kattoo ekan rundin parasta uudemman kerran mikä kieltämättä oli tosi hyvä, lähellä duunia, rauhallinen, just sopivan kokoinen ja fiinissä kunnossa, sekä halpa. Mutta kun soppari pitäisi tehdä 12 kuukaudeksi niin ei voi taipua moiseen. Koeaika lafkassa on puoli vuotta ja kun ei voi olla varma miten hommat lähtee käyntiin, tuntuisi täydeltä spedeilyltä tehdä vuoden asuntosoppari saman tien. Siispä olen ruvennut kattomaan kimppakämppiä. Ja kahteen jo vastannut että haluaisin ottaa. Kävin eilen mestat katsastamassa ja ne oli kelvollisia, paljon hyvää mutta ei täydellistä. Harmillisesti kumpikaan ei ole nyt vastannut. Sinänsä tyhmää tuhlata aikaa asuntojen katseluun nyt itse kun olisi voinut antaa tädin hoitaa ja ottaa vaan vuoden sopparilla, olisi siitä nyt varmaan oikeasti päässyt "helposti" eroon esimerkiksi itse hoitamalla jälleen vuokraamisen ja sopimuksen siirron toiselle, hyville kämpille moisessa toimenpiteessä ei pitäisi olla ongelmaa. Mutta pysyypä nyt sitten tässä lähiaikojen illat ja viikonloput kiireisenä kämppäsekoilun suhteen, ei tarvi turhaan mennä baareihin notkumaan tai muuten tutustumaan viihdepuoleen, niin!

Rentoutuminen on kyllä taiteenlaji joka taitaa olla vähän hukassa. Kun pöhistelee vuodesta toiseen ja pitää turhaa kiirettä, niin tunnetusti se taito ihmisiltä katoaa. Tekevät töitä onnettomina ja stressaavat turhista hautaan asti. Täytyy koittaa nyt ruveta välttää vähän hanakammin moista kohtaloa. Ties vaikka olis vielä sanaa onnistuakin.

Lepää kun olet haudassa? Hurraa vasta kun selästä kasvaa siivet ja olet pylvään nenässä?

Äh, paskaa. Toinen mahdollinen kämppäkohde ilmottelekin että joku perkeleen tyttöystävän serkku ilmotti haluavansa kämpyrän ja sori ny vaan paljon ja onnea ja läpäläpä lää. Tuntuu olevan ilmotusosastojen meininki samaa kuin Aussienkin vastaavilla foorumeille, tuuliviirimeininkiä ja jengi onkii ja sekoilee eikä lupaukset meinaa mitään. Kohta harmittaa että passasi sen hyvä vuoden sopparin mestan.

Tämän kadun läheltä meni kimppakämppä just sivusuun. Av du Parc. Muka maailman hipsterein asuinalue, jonkun lehden mukaan. Come on, miten sitäkin mitataan. Parran pituudella ja farkkujen pilleydellä?

Au Revoir. Pitää mennä ajois nugguu että pääsee aamulenkille ja juoksee ärtymyksen pois!