2016.10.02 - syksy saapuu montrealiin

Väriä löytyy jo! Pitkään aikaan ei ole tie vienyt vuorolle lenkkien merkeissä kun kylmenevät aamut ja unisuus on saanut minut vaihtamaan keskipäivän lenkkeihin.

Syksy on saapunut Montrealiin. Lehdet ovat jo värikkäitä ja valmiina tippumaan maahan. Pitäisi lähteä katsomaan kunnolla metsään miltä ruska näytää tällä mantereella. Oravanpyörä on kaupungissa kuitenkin suurinpiirtein samasta muotista veistetty kesät talvet.  Menneenä viikonloppuna en kaupungista kuitenkaan pois päässyt. Omalle jäykälle luonteelle sopii hyvin että jos yhtenä viikkona on menossa, niin toisena ollaan paikoillaan.  Vastakohdat, tiedäthän. Tyhjyys antaa merkityksen täysille housun punteille. Syksylle on saatava retkiä kalenteriin ennen kuin se on ohi konsanaan. Lehtien massatuho on nähtävä.

Ei elämä pelkkää musiikkia ole mutta pitäisi sitä pimputella menemään siitä huolimatta jatkuvasti. Hyvä jos sille löytyy virikkeitä! Jos ei, niitä pitää hankkia sitten itse!

Menneellä viikolla on koittanut sopia erään porukan kanssa mökkiretkeä mutta tuloksetta. Monen ihmisen kanssa voi mennä kovin mutkikkaaksi sopivan ajan löytäminen ja preferenssien yhteensovittaminen. Katsotaan onnistuuko. Siinä mielessä Meetup-tyyppiset kerhot ovat hyviä, sen kun vain ilmoittautuu ja lähtee. Kivempi kuitenkin on olla liikenteessä pienellä porukalla ja pidemmän aikaa, kuin jonon jatkeena heilua hiki hatussa ja kalsareidenkin pohjassa muutama tunti. Tietysti voisi yksinkin lähteä, mutta auton puute tekee sen aika vaikeaksi. Nopea katsaus pariin kohteeseen paljasti ettei pelkällä bussilla kovin lähelle pääse. Kehtaisiko tällä iällä ruveta opettelemaan liftausta? Nopea googlaus paljastaa että se ei ole kielletty Quebecissa valtateitä lukuunottamatta. Taidan olla liian jäykkä moiseen. Ei ole koskaan tullut kokeiltua.

Vegaaninen poutine. Kyllä, maistuu suurinpiirtein just siltä kuin näyttääkin. Paitsi ehkä vähän vielä mauttomampaa.

Pikkuveli lähti takaisin Suomea kohti torstaina, ja poistui jo tiistaina Montrealin kommuuniasumuksestani. Viimeisenä yhteisenä iltana käytiin maistamassa poutinea. Minulle oli ensimmäinen kerta vaikka sitä piti maistamaan heti tähän maahan tultuani. Ravintolan kyltissä luki La Banquise, jota paikalliset ovat kehuneet vuolaasti. Löytyi sieltä sentään ituhipille oma versio kuuluisasta ruoasta. Ei taida vain ruokalaji päästä vegenä oikeuksiinsa, murkina oli mautonta ja epäterveellisen oloista, mikä ei tietysti yllätys ollut (katso nyt tota kuvaa!). Kanadan versio pyttipannusta, todellista krapularuokaa. Jää omat poutine-seikkailut yhteen kertaan.

Hahaa! Kun huonot tavat jäivät päälle ja ehkä vähän kiinnostikin, testasin lähimarketin vegaanisen pitsan. Edellisestä pitsasta on monta vuotta aikaa. Kannattiko odotus? Eh, ei. Lyhyesti virsi kaunis: oli aika mauton.

Veljen lähdettyä ja roudtrippailujen jäädessä taakse oli kiva päästä kiinni omaan normaaliin ja tylsään ruokavalioon. Kroppa on käyttäytynyt koko viikon vähän huonosti erikoisten syömisten takia.

Montrealin Ituhipit hoitavat ostoksensa tässä epäillyttävän näköisessä putiikissa, miksen siis minäkin. Hinnat ovat alhaisemmat kuin normikaupoissa ja vegaaninen valikoima hyvä. Segal's Market, varma valinta (toim.huom. ainakin toistaiseksi maksamaton mainos).

Kun syksyyn ollaan päästy kiinni, niin joulukin lähestyy samassa konkurssissa kovaa vauhtia, molemmilla jaloilla pikkuruisia luistimiaan potkien. Tästä syystä, tai siitä huolimatta, hinku päästä Suomeen vierailulle kasvaa. On se vaan jotenkin niin nostalgista aikaa olla Suomessa. Tuntuu myös että on ollut aika kauan pois tuosta kotoisasta pohjolan maasta. Myönnetään, koti-ikävä vaivaa örrikkää. Vilkuilu momondoon paljastaa että menopaluuta ei pääse tekemään alta tonnin, halvimmillaan joutuu pulittamaan noin 1150 Kanadan dollaria. Harmillista, koska luottokortissa on edelleen tonnin raja, jota pankki ei suostu nostamaan. Ei penniäkään. Kokeilin jo viidennen kerran, tällä kertaa 1200:aan. Desjardins ei ole vakuuttanut muutenkaan, webbikäyttöliittymä puljulla on huonoin mihin olen törmännyt. Jos, hyvä lukija, olet tulossa tänne kaikesta valituksestani huolimatta, ja aikeissasi on hankkia pankkitili, älä ainakaan tältä lafkalta.

Vähän on kankeutta ilmassa niinkuin kaverilla kuvassa. Helposti nyt on jäänyt kivoja juttuja tekemättä. Ehkä tiirailu seinille ja taiteesta ammentaminen antaa uutta vauhtia!

Kun kerran valituksen pääsin mainitsemaan, niin todettakoon että totuttuun tapaan kuukausittain Astronomi-iltama jäi väliin. Todella harmillista, sillä aiheena olisi ollut Einsteinin gravitaatio-aallot. Saamaton syyttää aikataulua, tottakai, omat taskut ovat puhtaat vaikka pyykkiä tuleekin pestyä vain kerta viikkoon. Poikkeuksellisesti tapahtuma alkoi kello kuusi ja kun olin lähdössä töistä viisitoista minuuttia ennen h-hetkeä, tuli viivästys eikä luennolle enää myöhässä viitsinyt mennä. Ottaa aivoon se väki joka tavanomaisesti tulee myöhässä kaikkeen eikä pidä sitä käyttäytymismallia minään. Sitä on astro-illoissakin tullut todistettua. Siellä ovi on vielä edessä, puhujakorokkeen vieressä, joten ovien käydessä luennon kulku häiriintyy jatkuvalla syötöllä. Moukkia!

Toltako ne Nirvanan jäbät näyttikin? Aika sliipattua ... mut ehkä tos olis just hyvä paita tälle moukalle! Tekis mustakin koolin! En olis tämmönen kärttyne vanha setä enää.

Aikabufferit ovat kyllä tärkeitä, varsinkin jos on maantieteellisiä siirtymiä tapahtumien välillä. Ja oikeastaan silloinkin kun perse pysyy samassa penkissä kiinni ja vain tekemisen aihe vaihtuu. Itse en pysty mentaalisesti vaihtamaan yhdestä jutusta toiseen ilman että väliin ei tulisi tyhjäkäyntiä. Ja jos on varannut asioille tietyn ajan, menee se korvamerkintä hukkaan jos itse asiaa ei heti oikeasti pääse tekemään. Helposti käy myös vielä niin että aikaan kiinnitetyt hommat valuvat yli äyräidensä. Jos ei ole bufferia, pitää joko katkaista flow turhan orjallisesti tai tuhota seuraavan tekemisen aikaraamit. Eikä edes halua olla niin tehokas etteikö buffereita tarvitsisi. Harmi että tästä astro-missauksesta on tullut osa rutiinia. Sellainen kun pääsee muodostumaan niin ... kas kas ja yllätys ... siitä on vaikea päästä irti. Kolmas kerta putkeen.

Johan kurretkin nauraa jos kolmasti missaa jutun joka muka kiinnostaa eikä ole töitä kummempaa syytä. Vähenemään päin tuntuvat nämä otukset ympäristössä olevan kun kylmenee. Missä lie viilettävät, ei tietoa.

Tähtitieteellisestä vahingosta hieman ärtyneenä  otin viikonloppuna asiakseni mennä Montrealin kulttuuripäivillä katsastamaan mitä erään taidekeskuksen väki on saanut aikaan HTC Vivellä. Tässä sentään olin ajoissa vaan onni ei ollut myötä. Sateisesta ilmasta huolimatta tapahtuma oli niin suosittu ettei laitetta päässyt testaamaan. Ei menetys sielunpohjaa kirpaissut, onhan tuota testattu aiemminkin, mutta hauska olisi ollut katsastaa uusia tuotoksia paikallisten artistien johdolla. Retken suurimmaksi anniksi muodostui että matkasi pyörällä noin 6 kilometrin päähän kämpiltä. Siihen on tultu että se on pisin matka meikäläiselle moneen kuukauteen. Ilman pyörälaukkuja innostus lähteä varsinaisille retkille on aika pieni, ja jos kaappaan jouluna Suomessa käydessäni jo olemassa olevat mukaan, ei niitä täältä enää viitsi ostaa.

Kuvakaappaus kämpän verannalta! Siellä on pitänyt majaa jo pitkään isohko hämppäri. Katsotaan kuka talven lähestyessä ottaa verannan kuninkuuden haltuunsa!

Uhoh. Ajatuksen virta ei aina voi kulkea kovin vuolaasti. Silloin olisi hyvä hiljentyä ja antaa ajatusten asettua. Turha olla suuna päänä jos ei ole sanottavaa. Liikkeessä voi pysyä ja olla huomiokykyinen siitä huolimatta. Voi vaikka katsella nättejä kuvia. Mulkoillaan hetki seuraavaa ja ollaan sitten ainakin viikko hiljaa!

Mulkoiles nyt! Anna mennä! Minä menen vessaan.