2016.08.07 - helppo on vaikeaa

Varsin Suomen-kaltaista maisemaa tarjolla Quebecin länsiosassa. Tähän järveen oli kiva pulahtaa!

Aivojen paremman käyttötarkoituksen puuttessa on tullut katseltua pitkät pätkät Last Week Tonight With John Oliveria. Miltei jakso päivään, kun en sitä shown lanseerauksen aikoihin arvon vuonna 2014 huomioinut ja nyt on kasaantunut kahden ja puolen vuoden edestä matskua. Tokan kauden puolivälissä mennään. Vaikka miehen jorinat ovatkin asteen liian viihteellisiä ja pintapuolisia, eivätkä vitsinvääntämiset aina täysin uppoa, menee tuo paremman puuttessa. Ihailtava kuitenkin on miten mies ja hänen poppoonsa saavat viikottain aikaan suhteellisen tasalaatuista hyvää matskua. Toki, kyseessä on kokopäivätyö ja messissä hulinoi iso määrä ammattilaisia. Mutta itsellä näidenkin höpinöiden tuuttaaminen eetteriin tuntuu työläältä ja välillä varsin turhanpäiväiseltä. Suurelta osin tietysti sen takia jos ja kun hirveämmin ole tapahtunut, kun esimerkiksi Johnilla on koko maailma mistä ammentaa aiheita ohjelmaansa. Ja ehkei oman arkun sanainen helinä ihan riitä loihtimaan kultaa sisällöksi samalla tavalla kuin herra Oliver.

Kämppiksen kissa, seurankipein lajinsa edustaja minkä olen tavannut. Pysyy sisällä mutta yönsä viettää ikkunalaudalla ulos katsellen. Onneksi ei ole alun oksenteluja enempää paikkaa sotkenut.

Vaan sillä mopolla ajetaan mikä alle saadaan. On aikaisemminkin aiheesta tullut valutettua kuolaa suupielistä, mutta mainittakoon toistamiseen että parveke tai pieni puistikko asumuksen vieressä on aika nasta juttu. Ulkona on kivempi istua kuin sisällä, raikkaassa ilmassa. Kunhan siis on sellainen paikka jossa eivät peltihirviöt tai uusnatsit pääse nenänvarren pisamista entistä punaisempia tekemään. Tätäkin joutavuutta kirjoittelen parvekkeelta, minkä ansiokkaasti sain siivottua ihka ensimmäistä kertaa täällä asuessani. Ei ole sitä kukaan muukaan toistaiseksi talon asukkaista siivonnut. Kyseessä on laiska sunnuntai, päivistä vetelin, ja puolihuolimaton siivoaminen sopii sellaiselle hyvin. Sanottava on että tuossa arkisessa puuhastelussa on jotain mieltä rauhoittavaa. Normipäivä muuttuu hieman hohdokkaammaksi kun näkee murokulhonsa alta ruokapöydän värin ja oman kuvansa peilistä hampaita ronkkiessa eikä vain puristettujen finnien roiskeita. Ja fiilis siitä että sai itse tuon marginaalisen parannuksen aikaan on pekkaa parempi. Vaikka kuinka koittaisi pitää suorituskeskeisen maailmankuvan poissa omasta näkövinkkelistä, kyllä asioiden aikaansaaminen silti tuo kummasti merkityksellisyyttä täällä maapallolla hengailuun. Vaikka kyse ei olisi muusta kuin oman karsinansa puhtaana pitämisestä.

Sarjassamme maailman mielenkiintoisimmat kuvat! Vuorossa jääkaappi. Kommuniasumisessa yksi sellainen alkaa olemaan hiukan ahdas kolmelle ihmiselle, mutta eipä tule ainakaan hamstrattua. Hylly per eläin, ylin on tämän otuksen.

Näistä siivousjorinoista voi väittelemätönkin tohtori päätellä että viikko on ollut tapahtumaköyhä. Ehkä voin uskotella itselleni että myrskyn edessä on tyyntä ja että kun hissuttelee vähän aikaa niin motivaatio suuremmille retkille ja ponnistuksille saavuttaa kriittisen massan. Mennään tällä. Ja näinhän se useasti meneekin. Lauantaina oli ainoa varsinainen aktiviteetti siivojasankarin viikossa kun Meetup-ryhmän kanssa lähdettiin kohti Park Gautineauta. 

Metsäistä näkymää puistosta. Sopivan helppoa jolkottelua väsyneelle, mutta ennakkoasennoitumisella on suuri vaikutus kokemukselle: vähäkin tuntuu paljolta jos odotti vielä vähemmän.

Menomatka sinne vei Ottawan lävitse joten rasti ruutuun, Kanadan pääkaupunki on nyt niin koettu. Auton ikkunasta nähtynä stadi näytti pieneltä ja tapahtumaköyhältä, jonka keskusta oli kolkko ja piirteetön. Ehkä olisi syytä ottaa paikasta vähän enemmän selvää ennenkuin tänne seuraavan kerran eksyy. Ensin luulin että itse puistokin olisi Ontariossa, mutta tuo pirulauta olikin rajan tuntumassa ja siten siis opasteetkin edelleen ensiksi Ranskaksi. Ylpeätä kansaa tuo ja tämä patonkiväki.  

Todiste siitä että Ottawan lävitse on suhahdettua. Todiste myös siitä että tylsältä näyttää. Tai ainakin huonosta reittivalinnasta.

Itse patikointi luonnonpuistossa oli paperilla helpompi kuin lautasellinen hernerokkaa, 14 kilometriä ilman  korkeusvaihtelua. Siihen päälle pientä luolakahlausta ja uimista, sekä rannalla hengailua. Vaan kun automatka yhteen suuntaan kesti 2.5 tuntia, ryhmä oli hidas kuin mannerlaattojen liikkeet, ja lopun lorvinta rannalla ihmisvilinässä arvaten sai meikäläisen ihokarvat pystyyn, vastakarvaan tietenkin, oli retki kokonaisuudessa lievä pettymys. 

Uhoh, katse itään ja pois täältä, totesi vieruskaverikin. Yleiset uimarannat ja lapsiperhe-rääkymiset eivät soita mieluisia nuotteja omaan korvaan vaikka shortsit mauttoman räikeät ovatkin.

Olin alunpitäen asennoitunut puolen päivän tapahtumaan mikä varsinkin tulomatkalla omaa jäykkisluonnetta sapetti kun oli todettava että koko päivä retkeen menikin. Himassa odottaneet avausosat tv-sarjoja the Night Of ja Stranger Things eivät maistuneet happihyppelyn päälle kovinkaan kummoisilta. Tosin ei se kyllä katselufiiliksistä niinkään johtunut, kuraa nuo olivat vaikka eri tahot ovatkin kehuneet. Ehkä ensimmäiselle voi vielä antaa mahista, jos se siitä vauhtiin pääsisi.

Edes tämä herkkukokoelma ei pelastanut tv-nautintoa. Uitiin syvissä vesissä.

Montrealissa on vielä täysi kesä. Päälle 25 asteen mennään reilusti päivittäin, jopa kolmeen kymmeneen. Paikoitellen kun ulos astelee hyökyy lämpö vastaan muurina Thaimaan tavoin. Kuitenkin paikalliset puhuvat että kesä alkaa olemaan kohta ohi ja että ilmat alkaisivat viilenemään. 

Automatka takaisin Montrealiin retkeltä oli varsin epämiellyttävä myös kuumuuden takia. Ilmastointia ei autossa ollut ja jengi piti ikkunoita auki, mikä aiheutti meteliä. Uh oh.

Festivaalikausikin alkaa olemaan ehtoon puolella. Kai niitä vielä on paljonkin, mutta puoliväli ollaan ylitetty. Itse en ole ottanut selvää tarjonnasta tai eksynyt hulinoihin vaikka alunpitäen ajattelin että voisin kahlata useamminkin lävitse. Vaan myönnettävä se on etten ole niin kultturelli hipiä että jaksaisin nähdä vaivaa itseni saattamiseksi ihmisvilinään. Fantasiafilmifestareilla olisi kyllä voinut käydä, mutta jäipä tekemättä. Ehkä olisi syytä vielä antaa googlen laulaa ja katsoa osuuko silmäkulmaan nykimisiä aiheuttavia kärpäsiä. 

Yllättävän vähän ollut itikoita täällä Kanadassa, niin kaupungissa kuin luonnonpuistoissa. Täälläkään eivät hyttyset tai kärpäset häirinneet. Kalliolla istuessa oli paljon muurahaisia mutta siinä kaikki.

Tämä on 20. kirjoitus meikäläiselle täältä Kanadan maalta. Se tietää kalenteriajassa yhtä montaa viikkoa. Ajallisesti ja arkikokemisena tuntuu paljon pidemmältä ajalta kuin miltä numero itsessään kuullostaa. Ei voi sanoa että tämä paikka kodilta tuntuisi ja tuskin sitä koskaan tulee tekemään, mutta kaikki toimii vessoista metriseen järjestelmään eikä mistään ole puutetta tahi sen kummempaa valitettavaa. Tai pikemminkin, ongelmat ovat samoja kuin kaikkialla muuallakin maailmassa ja suuremmilta osin täysin itsestä kiinni eli siis itseaiheutettuja. Ei sillä että tämä olisi uutta tietoa, näin se tuppaa olemaan jos länsimaissa liikkuu, on taaloja tarpeeksi taskussa ja alueilla jotka ovat tylsistymiseen asti monoliittisia kulttuuriltaan. Soimaan itseäni siitä että voisin hiukan astua ulos kuorestani, vaikka rutiinista tykkäänkin ja sen nimeen vakaumuksella vannon. 

Seikkailuun vain vaikka ilman otsalamppua! Kyllä sieltä luolastosta aina ulos löytää, tässä yhteiskunnassa mistä ei sellaista kolkkaa löydykään, missä saisi kahta minuuttia enempää yksin ajatustensa kanssa olla. Tämäkin luolakävely oli turhan ahdas, ei onkaloiden, vaan ihmispaljouden takia.

Olisi hyvä idea maistella enemmän vieraan maan viinejä kun kerta näille maille on vaivautunut. Ehkä sieltä jotain mainiota ja makiaa löytyisi vaikka touhua rypäleiden joukkomurhana perukseltaan pidänkin. Ystävät hyvät! Viinivinkkejä! Viinivinkkejä! Annetaan tuon pökerryttävän nektariinin virrata, joskos elämän tarkoitus sieltä löytyisi minne miljoonat ovat antaneet elinvoimansa ja virranneet sulavasti (toim.huom.: Tohtori Google tietää kertoa että noin 600-800 rypälettä vaaditaan yhden vinkullisen täyttöön). Ah. Kielikuvien mestari, lopettaa, ulostautuu ja antaa tilaa viisaammille.