2016.08.21 - keinotekoista huvitusta

Kaupungin huvipuisto sijaitsee saarella, jonka keskellä on vielä bygätty tekojärvi.

Huvipuistot olivat lapsena vallattomia paikkoja. Sinne mentiin sujuvasti koko päiväksi ja hauskaa piisasi. Oikea tapahtumien taivas. Komeuden kruunasi pelihallit, joissa majailevat arcadet olivat teknisesti huimasti edellä kodin pelilaitteita. Toinen on totta ja liekö vanha vain valetta nykypäivänä niin laitteiden kuin fiiliksienkin osalta. Lauantaina vierailin Montrealin Linnanmäellä, La Rondella. Retki oli työpaikan sponsoroima joka käytännössä tarkoitti että pääsylipusta sai huiman 20% alennuksen, ja 2 tuntia päivän alusta oli vain firman väki päästettiin karsinaan sisään. Jälkimmäinen "etu" ei juuri auttanut kun porukkaa oli silti kuin pipoa talvella kaljua piilottamassa ja vain pieni osa laitteista oli aamulla auki. Eipä tuonne olisi tullut mentyä mutta vuoristorataan oli naitettu GearVR ja se kiinnosti. Se olikin meikäläisen hienostuneelle arominenälle koko retken ainoa hajunystyröiden arvoinen juttu. VR-kokemuspuistoissa on huima potentiaali. Se voinee nostaa arcade-hengen taas sille tasolle mitä se joskus nappulana oli.

Eipä tämä niin suuri puisto ollut, lienee Lintsin kokoluokkaa jos harmaa massa kalloni sisällä palvelee yhtään oikein. Ja hyvä kaiketi niin. Kiva saari toimisi paremmin virkistysalueena. 

Muuten huvipuiston hilavitkuttimet tuntuivat lähinnä typeriltä. Keli oli läkähdyttävän kuuma, yli kolmekymmentä ja  tuulenvireet jättivät paikan viisaasti vierailematta. Itse olin viisas myös ja jätin kaikki suojavarusteet kotiin siinä pelossa että ne joko hukkuisivat tai olisivat muuten vain tiellä touhutessa. Maailma on julma ja viisaudesta sakotetaan. Tämä kaikki yhdistettynä sai lievää pahaa oloa aikaiseksi jo ensimmäisissä laitteissa, vaikka nuorempi minä olisi kategorisoinut ne vässykkä-osastoon. 

Tukkijokikaan ei miellyttänyt. Pahaa oloa ei tullut mutta bååtin nykivä meno ja laitoihin törmäily sai aikaan kaikkea muuta kuin leppoisaa tunnelmaa. Oikealla kanootilla on kivempi! 

Tuli mieleen ettei touhussa paljon järkeä ole. Laitteiden, varsinkin hurjimpien, tarkoitus tuntuu olevan vain saada paha olo aikaan ilman että ne muuten tarjoaisivat vauhdin tunnetta. Puhumattakaan että kokemuksessa olisi mitään nähtävää tai muille aisteille koettavaa. Ovat vielä täysin passiivisiakin kun sinut on köytetty tuoliin kiinni niin että kokijan ainoaksi funktioksi jää irvistäminen ja mahdollinen pientareen laatoitus aktin jälkeen. Jätin leikin kesken jo kuuden laitteen jälkeen. 

Tämä oli ehkä kivoin laite VR-radan jälkeen. Kun ei setä enää jaksa heilua ja korkealta esteettömästä tuolista pääsee katsomaan rauhassa maisemia!

Ja hurjimmat jäi kokonaan käymättä. Jos hurjuutta halajaa, niin laskuvarjohypyssä tai maastopyöräilyssä sentään näkee hienoja maisemia ja aktiivisesti tehdään itse jotain taitoa vaativaa. Lisäksi vauhdin tunne on huomattavasti aidompaa ja oikeutetumpaa kuin tilanteessa jossa mekaaninen värkki riuhtoo räsynukkea puolelta toiselle sen kummempaa tarkoitusta. 

Spaceshot lienee hurjin laite mihin meni. Laskuvarjohyppyä tuli ikävä. Sekunnin vapaapudotus tässä härpäkkeessä ei ihan vedä vertoja. Pitäisiköhän vielä koittaa elvyttää vanha harrastus? Ei olisi kyllä ekoteko, päinvastoin.

Sentään retki huvipuisto palautti jotain perusasioita mieleen: ruoka on tärkeää. Suuri merkitys sille miten ruumis potkii jalkojaan pitkin maita ja mantuja etiäpäin ja mikä henkinenkin fiilis sen seurauksena on. Tämä tietysti taas negaation kautta, kuis muuten. Puiston sisäänpääsylippuun kuului buffetlounas jota en vain tohtinut jättää käyttämättä, vaikka mielessä kävi. Totuttuun kylkiäis-tapaan tarjolla oli kakkos ketjun kamaa: hampurilaisia ja hotdogeja, joihin pienellä säädöllä sai haetettua kasvispatee-pihvit ja nakit väliin. Vaalea sämpyläleipä ja muutenkin öö-luokan salaattilisukkeet, sekä juomaksi limua ja sokerimehua saivat kyllä kropan koko viikonlopuksi epätasapainoon. Ilmaisen ruoan kirous. Sen verta monta kertaa tullut tähän noituuteen haksahduttua että pitäisi jättää pikkuhiljaa pois ohjelmasta. 

Pysytään nyt perusasioissa, perkele! Tämä toimii, kuvassa poseeraa allekirjoittaneen standardi aamupala, ennenkuin osallistujat ovat hypänneet samaan kuppiin kylpemään.

Lisää perusasioita: muutama sana säästä! Keli alkaa lauantain helteestä huolimatta selkeästi viilenemään. Aamulla ollaan vain kymmenen asteen pinnassa. Tämä on loistavaa lenkkejä ajatellen. Tosin aurinko nousee vasta hiukan kuuden jälkeen joten jos haluaa pitää lenkkirutiinistaan kiinni niin joutuu lähtemään pimeässä. Nyt on tullut tavaksi käydä jalkauttamassa itsensä työpäivän keskellä kerran viikossa. Vaikka tämä on itse aktin aikana tuntunutkin vaikealta, voisi tämän tehdä ehkä kahdestikin viikossa. Paras startti päivälle hoituu omassa aktiviteettijärjestyksessä lenkillä, mutta välillä aikaisin nousu tuntuu typerältä kun harvemmin käyttäytymisessään osuu siihen maalitauluun missä keskellä on kymmeneltä nukkumaan meno. Lisäksi vanha viisaus pitää myös paikkansa että niin duunipäivä kuin mikä tahansa muukin pitkäkestoinen aktiviteetti on hyvä tauottaa keskeltä. Ajatukset saavat ihan uutta virtaa. Toistaiseksi täällä keskipäivä on ollut huono juoksulle armottoman helteen takia, mutta tulipa tuota Australiassakin harrastettua ihan säännöllisesti. Ja kun ne kelit ovat viilenemään päin! Talvi tulee! Ja minä olen tyytyväinen, tuntuu että kesää on eletty jo monta vuotta putkeen.

Täsmäisku kaupungin keskustaan sateessa tuotti saalista! Kyllä kannatti lähteä betoniviidakkoon vaikka lajikirjo siellä onkin rumaa.

Perusasioista suoranaisiin ihmetekoihin: sunnuntaina tapahtui jotain perin kummallista. Viisi kuukautta Kanadassa takana ja sain jo näin aikaisessa vaiheessa mentyä sukkaostoksille! Toin mukanani maaliskuussa maahan saapuessani 6 paria sukkia jotka ovat olleet vähintäänkin kohtuullisessa käytössä. Neljä paria on poistunut täällä oloni aikana muille maille, ei kiinnostanut niitä Vaahteramaa. Vaikka kaatosade koitti miestä kampittaa niin sain haettua jäljelle jääneille sukkakavereilla uusia ystäviä, kokonaista 6 paria lisää piirileikkeihin. Kova saavutus. Kahden vuoden aikana Australiassa en ostanut juoksusortsien ja kaksien kenkien lisäksi mitään vaatteita. Eikä siinä vielä kaikki, tällä törsäilyllä ei ole mitään rajaa kun siihen kiinni pääsee: ostin uudet alushousutkin. Mulle pitäisi antaa mitali. Pidän kulutusyhteiskuntaa yksinvoimin pystyssä. 

Näkymää kämpän takapuolen verannalta, missä nykyään hoituu iltalukemiset. Paikka on aavistuksen verran rauhallisempi kuin viereinen minipuisto. Tähtiä ei näy mutta pimeydessä on muuten kiva istua ja rauhoittua päivän päätteeksi. 

Työnteko haittaa edelleen pahasti myös muuta tekemistä kuin kaupassa ravaamista. Ajattelemattomuuden ja puolen tunnin poikkeuksellisen ylityön takia “unohtui" mennä torstaina Astronomia-iltamaan, joka ansiokkaasti järjestettiin tarkalleen kuukausi edellisen session jälkeen. Harmittaa. Lisäksi vaellukset ovat nyt olleet jo 3 viikon tauolla. Onneksi suomalaisen tuttavuuden kanssa on nyt sovittu että 10.9. viikonloppuna lähdetään teltan kanssa liikkeelle. Alkaa olemaan kesäretkeilykausi kohta ehtoon puolella, joten nyt täytyisi koittaa puristaa vielä retkeä aikaiseksi. Sisäinen rambo on varmaan kuitenkin pakannut kimpsunsa ja kadonnut syvälle viidakkoon, joten nähtäväksi jää jaksaako sitä kylmässä metsään lähteä kun syksy ja talvi kohta saapuvat.

Se sama kavala rambo taisi viedä osan myös siitä ponnekaasusta jota tarvitsisin aktiivisuuteni ja uteliaisuuteni polttoaineeksi. Tämä kirjoitus osuu omaan nilkkaan, vaikka oma lankakerän sotkuni omaa paljon muunkin värisiä nyörejä. Ajanpuutteen ja ulkoapäin syötetyn kiireen takia tuppaa pitkäaikaisemmat, hitaat hankkeet jäämään helposti taka-alalle. Vaikka periaatteessa niitä arvostaa enemmän kuin arjen pakerrusta, jonka tarkoitus olisi vain tehdä nuo suuremmat kuviot mahdolliseksi. Vaan arki on ahne. Jos sille antaa sen yhden sormen niin se kannibalisoituu täysin. Tämä maailma ei tarvitse yhtään lihansyöjää lisää, näin se on nähtävää. Nyt vastaiskuun, tältä istumalta!